Kysymyksiä ja vastauksia

Virtsan erottelevat käymälät

Toimiiko käymälä kylmässä tilassa?

Kyllä. Separett käymälät eivät vaadi tiettyä lämpötilaa toimiakseen, sillä kompostoituminen ei tapahdu käymälässä.

Tarvitseeko Separett Ejektorisäiliö tietyn vedenpaineen?

Kyllä. Separett Ejektorisäiliö tarvitsee vähintään 2,5 bar (250kPa) paineen toimikseen. Tätä korkeamman paineen avulla ejektorisäiliöstä voi ruiskuttaa vettä myös korkeammalla oleville alueille.

Minkälainen kallistus virtsanpoistoputkeen tarvitaan?

Virtsanpoistoputken on oltava kallellaan koko matkalta. Mitä suurempi kallistus, sitä pienempi riski kertymien ja kiteymien muodostumiselle. Kallistuksen on oltava vähintään 1 cm metriä kohden.

Voiko virtsanpoistoputken kytkeä viemäriliitäntään?

Lähtökohtaisesti kyllä. Säädöksen vaihtelevat kunnittain, joten on tärkeää tarkastaa asia asennuskunnan ympäristövirastosta.

Voiko virtsanpoistoputkea jatkaa?

Kyllä. Suosittelemme käyttämään putkea letkun sijaan, sillä letkun kaadot on hankalampi saada oikein koko matkalta. Sisälle tulevan asennuksen osalta suositeltava halkaisija putkelle on 32-40 mm ja ulkona olevalle putkelle 50-75 mm.

Voiko erottelevan kuivakäymälän asentaa itse?

Kyllä. Yleensä asennuksessa ei ole mitään ongelmia.

Mihin virtsa johdetaan?

On olemassa kaksi vaihtoehtoa johtaa virtsanpoisto; 1) johtaa se harmaiden vesien viemäriin 2) johtaa se erilliseen säiliöön esim. Separett Ejektorisäiliöön. Tiedustele asennuskunnan ympäristövirastosta sallitut tavat.

Voiko tuuletusputken vetää olemassa olevaan putkeen tai hormiin?

Käytössä olevan savuhormin sisään tuuletusputkea ei voida asentaa. Emme suosittele tuuletusputken vetämistä myöskään muuratun savuhormin sisään, koska käymälästä lähtöisin oleva kosteus tuhoaa muurauksen saumoja.

Tarvitseeko tuuletusputki eristää?

Villa -kuivakäymälöissä on kondenssiveden kerääjä, jolloin tuuletusputkea ei tarvitse eristää.

Tarvitaanko erillinen tuuletin, jos käymälätilassa on suihku?

Ei tarvita. Kylpyhuone- ja käymälätilan kaikki ilmanvaihto tapahtuu käymälän koko ajan päällä olevan tuulettimen avulla.

Kuinka paljon tuuletin vetää ilmaa lävitseen?

Ei ole mitään yleistä vastausta, sillä se riippuu käymälätilaan tulevan korvausilman määrästä, tuuletusputken pituudesta ja siitä kuinka monta kulmaa tuuletusputkessa on.

Kumpi on parempi, vetää tuuletusputki katon vai seinän läpi?

On aina yksinkertaisempaa tehdä läpivienti seinän kuin katon läpi. Kattoläpivienti on vaikeampi asentaa ja saada tiiviiksi. Huomioi, että tuuletusputkea ei ole hyvä tuoda ulos etupihalla, oven vieressä tai oleskelupaikalla.

Täytyykö virtsanpoistossa olla hajulukko?

Normaalisti ei. Pieni haju, jota saattaa tulla virtsanpoistosta, menee ulos tuulettimen avulla. Hajulukkoon saattaa muodostua kerääntymiä, jotka tukkivat sen. Hajulukko asennetaan ainoastaan, jos käymälätilassa tuntuu virtsanhajua.

Voiko käymälässä käyttää biosäkkejä?

Kyllä. Suosittelemme Separett biosäkkien käyttöä, sillä ne on valmistettu kestämään käymäläolosuhteita.

Pitääkö säiliössä käyttää säkkiä?

Säkkien käyttö on suositeltavaa, jotta vältytään säiliön puhdistamiselta tyhjennyksen jälkeen.

Voiko käymälään laittaa paperia?

Kyllä. Paperin laitto kuivan jätteen sekaan edesauttaa jätteen kuivumista ja myös sen käsittelyä säilytysajan jälkeen.

Minkälaista WC-paperia kuivakäymälöissä käytetään?

Kuivakäymälöissä käytetään tavallista WC-paperia.

Voiko pienet lapset käyttää kuivakäymälää?

Kyllä. Erotteleva lastenistuin on ostettavissa erikseen. Tuote sopii kaikkiin Separettin erotteleviin käymälöihin.

Toimiiko virtsan erottelu myös naisten käyttäessä käymälää?

Kyllä. Separett erottelevat käymälät on testattu niin nuorempien kuin vanhempienkin naisten kanssa. Separett Villa käymälöissä on myös erillinen virtsamaljan jatkopala, joka edesauttaa virtsan päätymistä oikealle puolelle. Mikäli virtsaa kuitenkin päätyy kovan jätteen säiliöön, auttaa useimmiten istuma-asennon korjaaminen suoremmaksi. Separettin valikoimasta löytyy myös Absorb kosteudenpoistoliinoja, joita voi käyttää liian nesteen poistoon kovan jätteen säiliöstä.

Pitääkö käymälään lisätä jotakin ainetta?

Ei. Erottelun ansiosta kovan jätteen säiliössä on vain kuivaa ainetta. Kuiviketta tai turvetta ei tule käyttää, sillä ne sisältävät usein kärpäsen toukkia. Kuivikkeesta päätyy myös pieniä hiukkasia käymälän tuulettimeen ja tuuletin voi vaurioitua ajan saatossa. Separettin valikoimassa on kosteuden poistoon tarkoitettuja Absorb kosteudenpoistoliinoja, jotka sitovat kosteutta ja hajuja. Käytä liinaa, mikäli kuivan jätteen säiliöön päätyy nestettä.

Täytyykö tuulettimen olla koko ajan päällä?

Kyllä. Se pitää käymälätilan kuivana ja pidentää tuulettimen ikää. Jos tuuletin otetaan pois päältä pidemmäksi aikaa, on sisäsäiliö tyhjennettävä, kansi laitettava päälle ja säiliö nostettava ulos. Muuten on mahdollista, että sisälle tulee hajua ja kärpäsiä, jotka munivat säiliöön.

Haiseeko virtsalla kasteleminen?

Se riippuu siitä, kuinka paljonko virtsaa on laimennettu vedellä. Hajua voi esiintyä hetken ajan, kun käytetään Ejektorisäiliötä, joka sekoittaa 1 litran virtsaa 8 litraa vettä. Hajua voi välttää kastelemalla illalla tai sateella, jolloin haju lieventyy tai häviää kokonaan.

Mitä teen, kun säiliö on täynnä?

Sulje säiliö kannella ja nosta säiliö ulos käymälästä. Lisää säiliöön muutama lapiollinen maata ja anna säiliön olla varjoisassa paikassa 12 kuukautta. Jätä myös säiliön kansi hieman raolleen. Mikäli käytössä on umpipohjainen käymäläjätekompostori, voi pussin sisältöineen kipata kompostoriin.

Kuinka usein käymälä täytyy tyhjentää?

Neljän hengen jatkuvassa käytössä yksi sisäsäiliö täyttyy noin 3-6 viikossa. Sisäsäiliön täyttymiseen vaikuttaa myös käytetyn paperin määrä. Normaalisti vapaa-ajan asunnolla riittää 2-3 sisäsäiliötä kesän ajaksi. Sisäsäiliön täyttymistä voidaan pitkittää keräämällä paperi erilliseen kannelliseen roska-astiaan.

Miten toimin talvella, kun kesäisin käytössä on Separett Ejektorisäiliö

Ejektorisäiliö on parasta tyhjentää ennen talvea, sillä virtsa jäätyy noin -5˚C asteessa. Jäätyminen voi johtaa ejektoriputken halkeamiseen.

 

Tyhjennä ja puhdista Ejektorisäiliö huuhtelemalla säiliö ja letku runsaalla vedellä. Varmista, että Ejektorisäiliön kannessa oleva letku on tyhjennetty nesteestä. Suosittelemme säilyttämään Ejektorisäiliön letkua suojassa pakkaselta.

 

Jos käytät käymälää talvella; kerää virtsaa talteen sopiviin astioihin, jotta voit käyttää sitä keväällä lannoitteeksi. Vaihtoehtoisesti voit johdattaa virtsan harmaavesijärjestelmään/-suodattimeen tai viemäriin. Kunnan ympäristötoimisto opastaa paikallisista hyväksytyistä vaihtoehdoista. Lisäksi kannattaa varmistaa mahdolliselta harmaavesijärjestelmän tarjoajalta soveltuvuus virtsan suodattamiseen.

Voiko virtsanpoistoputken kertymiä ja kiteymiä ehkäistä?

Kyllä. Suosittelemme kaatamaan pienen kupillisen vettä virtsamaljaan käytön jälkeen. Separettin valikoimissa on myös Biotabletteja, jotka ehkäisevät kiteytymien muodostumista ja lisäksi ne tuoksuvat miellyttävältä.

Jäätyykö virtsan poistoputki talvella

Tavallisesti ei. Virtsa jäätyy noin -5º C lämpötilassa. Ulkona olevan putken tulisi olla halkaisijaltaan 50 mm ja kaadon olla jyrkempi, jotta kiteymiä ja jäätymiä ei muodostuisi. Virtsaputki on myös hyvä eristää. Pidemmän käyttötauon alkaessa kannattaa virtsamaljaan lisätä jäätymisenestoainetta.

Virtsa valuu pois hyvin hitaasti, onko jokin vikana?

Tavallisesti virtsa valuu pois nopeasti. Ongelmien ilmentyessä tarkasta seuraavat kohdat.

  1. Onko käymälän ulkopuolella oleva virtsanpoistoputki tarpeeksi kallistettu? Suosittelemme 1cm/metri kaltevuutta poistoputkelle.
  2. Varmista, ettei keräysastia ole täysi.
  3. Ajan kuluessa on olemassa riski, että virtsanpoistoputken sisäpinnalle kerääntyy suoloja ja mineraaleja. Separett Puhdistuspaketissa erotteleville käymälöille tulee mukana puhdistusaine, joka on ideaalinen pinnoittumien poistamiseen. Seuraa paketin ohjeita!
  4. Mikäli virtsanpoistoputki on tukkeutunut eivätkä edellä mainitut toimenpiteet tehoa, tulee se vaihtaa uuteen. Sivullamme verkkokauppa voit helposti tilata sekä putken että ulkoisen poistoletkun.
Onko käymälässä kärpäsiä?

Kärpäsongelmat ovat erittäin harvinaisia Separett-käymälöissä. Niitä saattaa kuitenkin esiintyä silloin jos asunnolta ollaan pitkään poissa, käymälän tuuletin kytketään pois päältä, eikä sisäsäiliötä tyhjennetä. Tuulettimen tulee olla aina päällä, mikäli käymälä jätetään tyhjentämättä ja siistimättä. Mikäli kärpäsiä kuitenkin tulee, täytyy käymälä puhdistaa huolellisesti sekä sisäsäiliö vaihtaa ja tyhjentää. Tämän lisäksi tulee käymälätilaan ja säiliöön suihkuttaa hyönteismyrkkyä muutaman kerran viikon aikana, jotta kaikki toukat saadaan pois. Muista ottaa tuuletin pois päältä aineen vaikutusajaksi. Älä käytä kuoriketta tai turvetta, sillä siinä saattaa olla kärpäsentoukkia. Varmista myös, että tuuletusputken hyönteisverkot ovat ehjät ja varmasti tiiviisti asennettu.

Miksi sisäsäiliötä ei tarvitse tyhjentää useammin?

Virtsa muodostaa noin 85 % ihmisen tuottamasta käymäläjätteestä. Erottelun ansiosta kuivan jätteen säiliöön muodostuu paljon vähemmän ainesta, joten kapasiteetti kasvaa suureksi. Sisäsäiliö on helppo vaihtaa. Separett käymälöihin on saatavana lisäsäiliöitä, mikä tekee käymälöiden kapasiteetista rajoittamattoman.

Käymälän sisätiloihin muodostuu hajua, mikä on vikana?

Tavallisesti hajua ei muodostu erottelevan käymälän sisäisen tuuletusjärjestelmän ansiosta. Mikäli hajua käymälän yhteydessä kuitenkin ilmenee, pyydämme teitä tarkastamaan seuraavat kohdat:

  1. Puhdista/tarkasta käymälän sisällä oleva tuulettimen suodatinverkko. Puhdista se pyyhkimällä tai huuhtelemalla.
  2. Tarkasta, ettei virstanpoistoputki ole tukossa kaatamalla virtsakulhoon 1 litra vettä. Anna veden valua käymälän läpi.
  3. Tarkasta, ettei tuuletusputken ritilä/hattu ole tukossa. Oikein asennettuna tuuletusputken suulla on myös hyönteisverkko. Tarkista, ettei se ole tukossa ja puhdista se pyyhkimällä tai huuhtelemalla.
  4. Tarkasta, että tuuletuskanavan liitokset ovat tiivistetty hyvin silikonilla. Tuuletusputki tulee tiivistää silikonilla asennuksen yhteydessä.
Tuleeko ejektorisäiliöstä hajua?

Ei. Virtsan haju tulee putkea pitkin käymälään, josta se edelleen puhalletaan ulos tuulettimen avulla. Tässä vaiheessa virtsaan on jo sekoittunut niin paljon huoneilmaa, että mitään hajua ei ulkona tunnu.

Haiseeko ulkona?

Koska erottelevissa kuivakäymälöissä virtsa ja kiinteä jäte eivät sekoitu toisiinsa, käymälähajua ei myöskään muodostu. Tiettyä hajua voi kuitenkin tuntua käymälässä käynnin aikana ja heti sen jälkeen. Jos tuuletus voidaan johtaa ulos talon takaa, riittää normaalisti, että mennään läpi seinän ja jätetään putki seinäpintaan. Mikäli tuuletus johdetaan talon päädystä tai etupuolelta, täytyy putki johtaa ylemmäs tai läpi katon.

Haiseeko sisällä?

Ei. Tuuletin on jatkuvasti päällä ja huonetilaan ei tule koskaan hajua. Huolehdi, että tuuletusputki tiivistetään silikonilla asennuksen yhteydessä. Helposti irroitettava tuulettimen suodatinverkko käymälän sisällä tulee puhdistaa säännöllisesti, samoin kuin hyönteisverkko tuuletusputken suulla. Sisällä tuntuvat hajut viittaavat yleensä asennusvirheeseen.

Tarvitseeko kuivakäymälän asentaminen luvan?

Suomen lain mukaan kuivakäymälän jätteen käsittelystä on voitava esittää selvitys tarkastuksen yhteydessä tai sitä erikseen pyydettäessä, mutta erillistä lupaa ei tarvitse anoa. Muista aina tutustua asennuskunnan säädöksiin kuivakäymälöiden osalta.

Polttavat käymälät

Vaihdamme erottavasta käymälästä polttavaan käymälään. Voidaanko samaa tuuletusputkea käyttää?

Ei. Tuuletusputkea tulee suurentaa 110mm. Lisäksi polttava käymälä vaatii myös raitisilmaventtiilin, joka asennetaan käymälätilan ulkoseinään.

On erittäin tärkeää, että polttava käymälä on asennettu oikein.

Separett polttavat käymälät voi asentaa kolmella eri asennustavalla.

Tarkista asennustavat asennusoppaasta:

Asennusopas Cindi Family

Asennusopas Cindi Basic

Sisältyykö toimitukseen kaikki, mitä tarvitsen polttavan käymälän asentamiseen?

Ei, tarvitset lisäksi putken poistoilmaputken (savupiippu) sekä tuloilmaventtiilin. Tuuletusputkipakettimme sisältää kaiken, mitä tarvitset polttavan käymälän asentamiseen, paitsi työkalut. Noudata tarkasti mukana tulevaa asennusohjetta.

Voinko asentaa polttavan käymälän itse?

Laitteen asentaminen onnistuu itse, mutta läpivientien tekemiseen saattaa tarvita apua. Katso myös vastaus kysymykseen asennukseen tarvittavista välineistä.

Voiko polttavan käymälän asennukseen käyttää mitä tahansa 110mm putkea?

Ei. Putken on oltava muoviputkea optimaalisen ilmavirran saavuttamiseksi.

Emme suosittele SPIRO-putkien tai vastaavien käyttöä, sillä emme voi taata käymälän toimivuutta ja niiden käyttö mitätöi takuun.

Pitääkö tuuletusputken ylittää katon raja vai voiko se jäädä katon rajan alapuolelle?

Suosituksemme on, että tuuletusputki ylettää katon yli, jolloin polttoprosessista syntyvät hajut levittyvät paremmin tuulen mukana.

Tuuletusputki kuitenkin saa jäädä myös katon rajan alapuolelle esimerkiksi tilanteissa, joissa tuuletusputki muuten ylittäisi 5m pituuden tai räystään ohi vedettävä kahden 45 asteen mutkien välillä oleva putki ylittäisi puoli metriä.

Huomioittehan ettei tuuletusputkenputken pään lähettyvillä ole tuloilmaventtiiliä.

Täytyykö tuuletusputki olla koko matkalta 110mm?

Kyllä. Tuuletusputki täytyy olla 110mm muoviputkea. Tämä on edellytys käymälän moitteettomalle toiminalle ja takuun voimassaololle.

 

Huom! Takuun voimassaoloa varten myös tuuletusputken hattu 110mm ja 90 asteen mutkaputki täytyy olla asennettu. (Nämä toimitetaan käymälän mukana)

Voinko käyttää ainoastaan Separett -polttopusseja?

Pussimme ovat suunniteltu ja valmistettu sopimaan polttaviin käymälöihimme. Suorituskyvyn ja laadun varmistamiseksi suosittelemme, että käytätte vain meidän pussejamme.

Kuinka monta käyttäjää voi käyttää polttavaa käymälää?

Käymälä on suunniteltu kuuden henkilön käyttäjäkunnalle.

Tuleeko poltto-ohjelma käynnistää jokaisen käynnin jälkeen?

Kyllä! On todella tärkeää käynnistää poltto-ohjelma jokaisen käynnin jälkeen. Poltto-ohjelma tulee käynnistää, vaikka polttotoiminto olisikin jo käynnissä.

Kuinka paljon käymälä kuluttaa sähköä ja mitä käyttö maksaa?

Valitusta ohjelmasta riippuen 0.4-1.7 kW per käynti, joka on sähkön keskihinnalla noin 0,04-0,17 €. Vesivessan huuhtelu kunnalliseen vesiverkostoon liittyneessä taloudessa maksaa noin 0,03 € per kerta. CINDI family mallissa energian kulutukseen voi itse vaikuttaa poltto-ohjelman aikaa säätämällä.

Miten tämä laite käytännössä toimii?

Poltto-ohjelma käynnistettäessä laitteen sähkövastus käynnistyy. Lämmitysvaiheessa neste(virtsa) haihtuu. Poltto tapahtuu korkeassa jopa 550° C lämpötilassa, jolloin kiinteä jäte ja paperi palavat tuhkaksi. Vastus hehkuu punaisena polton aikana.

Huom! Käymälään ei saa laittaa mitään ylimääräistä.

Mitä polttavaan käymälään saa laittaa?

Polttavaan käymälään saa laittaa kaikkea samaa kuin tavalliseen vesivessaankin.

Voiko polttavaa käymälää käyttää polton aikana?

Kyllä, käymälää voi käyttää myös polttotoiminnon ollessa käynnissä.

Kuinka monta käyttäjää voi käyttää käymälää peräkkäin?

Polttava käymälä on suunniteltu kuuden henkilön käyttäjäkunnalle. Mikäli käymälän kapasiteettia on tarvetta kasvattaa, voidaan polttavan käymälän rinnalle hankkia Pee -virtsakäymälä.

Miten tuhka käsitellään?

Tuhka voidaan laittaa esimerkiksi kompostiin tai puutarhaan. Separett polttavien käymälöiden tuhka on hajutonta ja bakteeritonta.

Kuinka usein tuhkalaatikko on tyhjennettävä?

Polttava käymälä ilmoittaa 50 poltto-ohjelman jälkeen tuhka-astian tyhjennyksestä. Tässä vaiheessa tuhka-astia ei ole vielä aivan täynnä, mutta tyhjennys on siisteintä suorittaa, kun astia ei ole kokonaan täysi.

Kuinka kovaa ääntä käymälä pitää polton aikana?

Palamisen aikana melutaso on noin 55dB.

Miksi käymälän näytössä huoneen lämpötila näyttää korkeamman lämpötilan kuin se todellisuudessa huoneessa on?

Näytössä näkyvä huoneen lämpötila ei tarkoita käymälätilan lämpötilaa, vaan käymälän ohjauskortin lämpötilaa.

Kuinka kauan palaminen kestää?

Palaminen koostuu kolmesta vaiheesta: Lämmitysvaihe - Palamisvaihe - Jäähtymisvaihe.

  1. Lämmitysvaihe kestää 20-60min- polttokammio lämpenee käymälätilan lämpötilasta kohti polttolämpötilaa (550 astetta)- kesto riippuu käymälätilan lämpötilasta ja haihdutettavan nesteen määrästä
  2. Palamisvaihe kestää ohjelman valinnasta riippuen 15-40min- vastus pitää polttokammion lämpötilaa 550 asteen tuntumassa tavallisen uunin tavoin
  3. Jäähtymisvaihe kestää noin 60min- laitteen tuuletin jatkaa pyörimistä käymälän viilentämisen nopeutumiseksi- polttokammion lämpötila palautuu huoneen lämpötilaan jäähtymisvaiheen päätteeksi

Käymälää voi käyttää palamisen missä vaiheessa hyvänsä.

Kuumeneeko tuuletusputki kun käymälä polttaa?

Tuuletusputkesta tuleva ilma on 30-50 asteista, joten putki lämpenee vain hieman. Tuuletusputkea ei tarvitse eristää. Tuuletusputken on oltava 110mm viemäriputkea (muovista).

 

Miksi ylikuumenemissuoja laukeaa?

Ylikuumenemissuoja laukeaa, kun käymälän sisällä oleva ilma ylittää 90 astetta. Tämä voi johtua seuraavista syistä:

  • Tuhkapotta ei ole kunnolla paikalla
  • Polttopussi ei ole tippunut kokonaan tuhkapottaan
  • Tiputusluukku ei mene kunnolla kiinni
  • Tuuletusputki on asennettu väärin

Mikäli ylikuumenemissuoja on lauennut eikä ylikuumenemissuoja pysy pohjassa painamisen jälkeen, on ylikuumenemissuoja vaurioitunut ja se tulee vaihtaa uuteen.

Mistä voin ostaa polttopusseja?

Polttopusseja voi käydä ostamassa lähimmältä jälleenmyyjältä.

Katso tästä lähin jälleenmyyjä

 

Voit myös ostaa tuotteitamme netistä: Bauhaus, Netrauta ja Taloon.com. Voit myös ostaa tuotteita meidän verkkokaupasta.

Miksi käymälä kallistuu eteenpäin istuessani?
Mikäli käymäläsi kallistuu eteen päin, voi se johtua siitä, että poistoilmaputki ei ole kunnolla kiinni seinässä tai käymälää ei ole työnnetty kunnolla poistoilmaputken sisään.
Käymälän poistoilmaputkessa on kaksi O-rengasta: yksi renkaista on 3mm ja toinen 5mm. Mikäli käymälää ei pyty työntämään kokonaan tuuletusputkeen, voi tämä johtua karkeammasta O-rankaasta.  Mikäli poistoilmaputki ei painu laitteen putken päälle kokonaan, voi se johtua siitä, että paksumpi tiiviste on edessä. Paina siinä tapauksessa tämä O-rengas aivan kiinni käymälän takaseinään ja paina putki pohjaan, jotta se tiivistyy täysin.
Tuleeko polttavaa käymälää huoltaa?

Kyllä, polttavaa käymälää tulee käyttää huollossa samoin kuin muita teknisiä laitteita. Huollolla varmistetaan, että laite toimii myös jatkossa moitteettomasti ja tehokkaasti.

Kun on aika huoltoo käymäläsi, tutustu seuraaviin asioihin:

  1. Tutustu huoltohinnastoon klikkaamalla tästä.
  2. Tee huoltopyyntö klikkaamalla tästä. Separett on yhteydessä sinuun 2 arkipäivän sisällä huoltopyynnön vastaanottamisesta.
Kuinka paljon polttavan käymälän huolto maksaa?
  1. Tutustu huoltohinnastoon klikkaamalla tästä.
  2. Tee huoltopyyntö klikkaamalla tästä. Separett on yhteydessä sinuun 2 arkipäivän sisällä huoltopyynnön vastaanottamisesta.

 

Mitä pitää tehdä kun käymälä ilmoittaa 1000 vastustunnista?

Jotta käymälän polttoprosessi olisi optimaalinen, on tärkeää että käymälän huoltaa säännöllisin väliajoin. Suosittelemme vakituisessa käytössä käymälälle huolto vuoden välein ja vapaa-ajan käytössä kahden vuoden välein.

Varaa tästä itellesi huolto

Katso täältä lähin huoltopiste

 

Miksi käymälä pitää irrottaa tuuletusputkesta ja tuuletusputki tukkia?

Mikäli käymälä jätetään talvisäilytykseen tai pitkäaikaissäilytykseen, tulee käymälästä sammuttaa virrat, tulee se irrottaa tuuletusputkesta ja tuuletusputken aukko tukkia. Tämä estää kylmän ja kostean ilman pääsyn suoraan käymälän sisälle.

Kostea ilma voi vaurioittaa käymälän sähkökomponentteja.

Mitä eroa on Flame 8000, Cindi Basic® ja Cindi Family® välillä?

 

Ominaisuudet

Flame 8000

Cindi® Basic

Cindi® Family

Kartiomainen elementti optimaalista palamista varten - 1800 W

✔️

✔️

✔️

Puhallin käy koko ajan 8% teholla

✔️

✔️

✔️

Happoa kestävä tuhkapotta - 3,3 litraa

✔️

✔️

✔️

Mahdollisuus päivittää itse käymälän ohjelmisto

 

 

✔️

Uusin saatavilla oleva ohjelmisto ladattavissa

 

 

✔️

Mahdollisuus säätää palamisaikaa

✔️

 

 ✔️

Erilliset valikon painikkeet

 

 

✔️

Mukavuusominaisuus: vastuksen sammuminen käyttäessä käymälää

 

 

✔️

6 henkilön kapasiteetti

✔️

✔️

✔️

Kova muovinen istuin

 

 ✔️

✔️

Istuin pehmeästä muovista

✔️

 

 

Miksi ulkona haisee polton aikana?

Käymälän katalysaattori suodattaa pääosin polttoprosessin aikana syntyviä hajuja. Tuuletusputkesta tuleva ilma haisee hieman kuin palaneelta puulta.

 

Mikäli haju on voimakas, saattaa katalysaattori olla tukkeutunut.

Katalysaattoria puhdistetaan huolloissamme.

Muut tuotteet

Voiko Separett pakastavaa käymälää käyttää lämpöpatterin lähellä?

Pakastavaa käymälää ei suositella asennettavaksi minkään lämpölähteen lähelle. Suositeltu minimietäisyys lämpölähteestä on 50cm. 

Käymälän voi laittaa patterin viereen, mutta patterin lämpö heikentää laitteen pakastustehoa.

Mikä on vähimmäislämpötila, johon pakastava käymälä voi asentaa? Voiko olla viileässä/kylmässä tilassa?

Pakastava käymälä Freeze tulee olla lämpimässä tilassa. Ihanteellinen ympäristön lämpötila on +10 - + 22 Celsiusastetta. Käymälän säilytys viileässä tilassa on mahdollista.

Tarvitseeko Separett Ejektorisäiliö tietyn vedenpaineen?

Kyllä. Separett Ejektorisäiliö tarvitsee vähintään 2,5 bar (250kPa) paineen toimikseen. Tätä korkeamman paineen avulla ejektorisäiliöstä voi ruiskuttaa vettä myös korkeammalla oleville alueille.

Voiko Separett Ejektorisäiliön poistoletkua jatkaa?

Kyllä. Letkun pituus voi olla maksimissaan 20 metriä. Käytettävän letkun on oltava halkaisijaltaan 3/4″ ja liitos on tehtävä niin, että liitoskohta ei supista putken halkaisijaa. Pikaliittimiä ei siis voi käyttää, vaan letkuliitos on tehtävä toisen paksumman letkun avulla. Kiristä liitosletku tiukasti molemmista päistä putkikiristimellä.

Kuinka kauan Separett biosäkkien hajoaminen kestää?

Hajoamisnopeudelle ei ole yksiselitteistä vastausta, sillä biohajoaminen riippuu kompostorin toiminnasta. Separett biosäkit on valmistettu kestämään käymälässä pitkiäkin aikoja, joten niiden hajoaminen kestää huomattavasti tavallista biosäkkiä kauemmin.

Pisuaarit

Voiko Pee pisuaaria käyttää talvella?

Kyllä voi. Mikäli laite on kylmässä tilassa, tulee virtsan poistoletku eristää ja / tai putken halkaisijaa tulee kasvattaa Ø50-75 mm, jotta vältytään jäätymisen aiheuttamalta tukkeutumiselta laitteen poistoputkessa.

Mitä täytyy tehdä ennen Pee 1000 (sähkövirta ja vesihuuhtelu) pisuaarin talvisäilytystä?

Kun pisuaaria ei käytetä talvella, koko järjestelmä on tyhjennettävä vedestä. Muutoin magneettiventtiili, joka ohjaa veden virtausta laitteeseen, voi jäätyä ja hajota.

 

Ensin sulje vesiliitäntä tai hana. Paina huuhtelupainiketta, kunnes vettä ei enää virtaa. Irrota tulovesiletku vesiliitännästä. Irrota tulovesiletku myös laitteesta. Varmistaaksesi, että pisuaari on täysin tyhjennetty vedestä, puhalla paineilmaa magneettiventtiiliin (tulovesiletkun laitteen puoleinen liitäntä) samalla huuhtelupainiketta painaen.

Miten voin vähentää magneettiventtiilin jäätymisen riskiä talven aikana Pee 1000 pisuaarissa?

Jos laite on kylmässä tilassa, venttiilin jäätymisen estämiseksi talven aikana, suosittelemme että irrotat tulovesiliitännän laitteesta ja tyhjennät sen vedestä painamalla huuhtelupainiketta niin pitkään, että vettä ei enää tule. Lisäksi suosittelemme puhaltamaan tulovesiliitännän (sijaitsee laitteen takana) tyhjäksi paineilmalla samalla huuhtelupainiketta painaen. Tämä varmistaa, että magneettiventtiili on tyhjä vedestä. 

 

Katso myös kohta "Mitä täytyy tehdä ennen Pee 1000 (sähkövirta ja vesihuuhtelu) pisuaarin talvisäilytystä?".